Opioidikorvaushoidosta Pohjoismaissa

Opioidiriippuvuuden korvaushoito on ollut kiistelty hoitomuoto kaikissa Pohjoismaissa. Korvaushoito on sopeutunut huonoiten yhteen Ruotsin huumehoitopolitiikan päihteettömyys-tavoitteen kanssa. Muissa Pohjoismaissa kuin Ruotsissa korvaushoidon kuntouttavan tavoitteen rinnalla on jo melko vahva haittojen vähentämisen tavoite. Molempien tavoitteiden mukaiseen korvaushoitoon voi kuitenkin liittyä ongelmia.

Opioidiriippuvuuden korvaushoito on jossain vaiheessa ollut kiistelty hoitomuoto kaikissa Pohjoismaissa. Ruotsiin ja Tanskaan korvaushoito saapui jo 1960-luvulla. Tanskassa korvaushoidosta on tullut keskeinen osa päihdehuoltojärjestelmää, ja sen tavoitteeksi on vakiintunut huumeiden käytöstä aiheutuvien haittojen vähentäminen. Kynnys korvaushoidon aloittamiselle on Tanskassa matala.

 

 

Ruotsissa korvaushoito on sen sijaan säilynyt jossain määrin kiistanalaisena hoitomuotona tähän päivään saakka. Taustalla on ruotsalaisen päihdehoidon perinne, jossa päihteettömyys on ollut hoidon päätavoite. Huumepolitiikassa vastaava tavoite on ollut huumeeton Ruotsi. Korvaushoito on sopinut huonosti yhteen näiden tavoitteiden kanssa. Korvaushoitoon hakeutuvien tulee Ruotsissa sitoutua valvottuun päihteettömyyteen mikäli haluavat säilyttää oikeutensa korvaushoitoon.  Monet potilaista eivät tähän kykene ja heidän hoitonsa keskeytyy. Viime vuosina kymmeniä potilaita on myös menehtynyt vuosittain. Ruotsi on kuitenkin muuttamassa korvaushoitoa koskevia ohjeitaan sallivimmiksi ja mahdollistamassa korvaushoidon esimerkiksi synteettisiä opioideja (esim. Subutex) väärinkäyttäville henkilöille.

 

Norjan tapaan myös Suomessa hoito on kehittynyt suuntaan, jossa kontrolli ei enää ole niin merkittävässä roolissa kuin korvaushoidon alkuvuosina

 

Hoitokäytännöt vaihtelevat kunnasta toiseen

Suomi ja Norja sallivat korvaushoidon kansallisella tasolla 1990-luvun lopulla. Norjassa potilaiden määrä on kasvanut hyvin nopeasti viimeisten vuosien aikana, vuonna 2010 uudistetun lainsäädännön vuoksi. Potilaita Norjassa on jo yli 7000. Vuoden 2010 uudistus vähensi merkittävällä tavalla kontrollitoimien osuutta hoidossa ja mahdollisti ylläpitohoidon eli hoidon jossa päihteettömyys ei ole ensisijainen tavoite.

Suomessa potilaiden määrä on kasvanut Norjaa hitaammin, mutta Norjan tapaan myös Suomessa hoito on kehittynyt suuntaan, jossa kontrolli ei enää ole niin merkittävässä roolissa kuin korvaushoidon alkuvuosina. Ylläpitohoito on vuonna 2008 tehdyn asetusmuutoksen jälkeen saanut aiempaa merkittävämmän osan korvaushoidosta. Asetus, ja erityisesti siitä kunnissa tehdyt tulkinnat, mahdollistivat ylläpitohoidon, jossa hoitoon kuuluu erittäin vähän kuntouttavia toimia. Ennen vuotta 2008 ylläpitohoito oli mahdollista, mutta se määriteltiin hoidoksi jossa pääpainon tuli olla huumehaittoja vähentävissä ja elämänlaatua kohentavissa toimissa. Vuoden 2008 asetuksessa korvaushoidon tavoitteeksi määriteltiin joko kuntoutus tai haittojen vähentäminen. Seurauksena syntyi kasvava potilasjoukko, jolle korvaushoito merkitsee lähes yksinomaan lääkkeiden jakamista. Tilanne tosin vaihtelee kunnasta toiseen, ja suomalaista korvaushoitojärjestelmää luonnehtiikin hajanaisuus: hoitokäytännöt vaihtelevat kunnasta toiseen ja järjestelmä koostuu suuresta määrästä pieniä yksiköitä. Systemaattista tietoa korvaushoidon potilaista ja hoidon vaikutuksista on Suomen osalta myös niukasti saatavilla. 

Kuntoutuksen paluu?

Mikäli haittojen vähentämisestä tulee myös Ruotsissa hyväksytty korvaushoidon tavoite, on kehitys ollut kaikissa Pohjoismaissa samansuuntaista. On myös mahdollista, että näin ei tule käymään, ja että muut Pohjoismaat tai osa niistä alkaa painottaa nykyistä enemmän kuntoutuksen ja päihteettömyyden merkitystä haittojen vähentämisen sijasta. Esimerkiksi Englannissa kuntoutuminen on pitkän poissaolon jälkeen palannut vahvasti huumehoitopolitiikan keskiöön.  Eräänä pontimena tälle muutokselle on ollut havainto siitä, että korvaushoito ylläpitomuodossaan on todella pitkäaikaista ja sen vuoksi kallista. Mikäli hoitoon vain jatkuvasti otetaan uusia potilaita ja hoidosta poistuu potilaita vain vähän, voivat kustannukset nousta hyvin suuriksi. Paradoksaalisesti se sama taloudellinen intressi, joka esimerkiksi on Suomessa johtanut mahdollisimman halvan eli vähän kuntoutusta sisältävän hoidon kasvuun, saattaa siis pitkällä tähtäimellä tullakin kalliimmaksi.

Englannin kehitys voi olla tervetullutta, jos se vain pakottaa meidät pohtimaan huumehoidon perustavia kysymyksiä, kuten sitä, kenen ehdoilla hoidon tavoitteet asetetaan. Voi nimittäin olla, että ylläpitotavoite on sopiva potilaalle tänään, mutta ei enää vuoden päästä. Jos hoidon tavoitteet joustaisivat yksilön muuttuvan elämäntilanteen ja toimintakyvyn mukana, voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa huumeongelmainen olisi nykyistä enemmän oman elämänsä suunnan aktiivinen määrittäjä, eikä vain passiivinen vastaanottaja, jolle yhteiskunta hyväntahtoisesti suo apuaan. 

Jani Selin
Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Julkaistu 9.10.2015

Senast uppdaterad

2017-11-22

Nordens välfärdscenter | tel: +46 8 545 536 00 | | En institution under Nordiska ministerrådet